Helsinkiläisen Pertti Sivenuksen runo

Kuulen oudon kolkutuksen
omantunnon kilkatuksen.

Pääni sisällä tuska pauhaa
kiirii ontto kumu kaukaa,
Hakkaa kuin viimeistä päivää
mieli kuoppaa syvää kaivaa.
Vein tunteemme syviin vesiin
ei jäänyt aika yhteinen kesiin.

Palo riistäytyi sisään sieluun
en saanut sammutettua alkuun.
Emme varoneet vaaraa suurta
rakastumisen mahdollisuutta.

On raskasta elää lailla näin
kohdata toista vain pikipäin.
Hetkemme ohjaa arjen töitä
ajatuksen tunne raastaa öitä.

Silti haave suuri minulla
tuntea sinut joka solulla.
Vain hetki kanssasi tunnista
tasaa tuskaa suurta arkista.

Pinta sielun ei ole silkistä,
sisin siitä ei ole julkista.
Sinulta avain postikorttiin
ystävyyden laitumen porttiin.
Hallitsemme tilanteen oudon
koemme hetken yhteisen uuden.

     Mieleni saisi rauhan pysyvän,
     jos tietäisin sinun olevan
     ystävän ikuisuuden kestävän.

     @  Pertti Sivenius